Kahvi Charlotta ja sen synty

Kahvi Charlotta on saanut alkunsa jo vuosia sitten unelmasta perustaa oma kahvila. Visiona toimii olohuone jonne voi tulla ennen, työpäivän aikana tai jälkeen viettämään aikaa tavaten ystäviä, lukea päivän sanomalehti, kuunnella hyvää musiikkia ja tulla juttelemaan baristoille. 

 

Kahvi Charlottan on perustanut Victoria Nuottanen, joka on toiminut kahvialalla jo yli 13 vuotta. Victoria on hakenut oppinsa Norjasta, jossa hän työskenteli intensiivisesti kahvialalla lähes 4 vuotta sekä kilpaillen Vuoden Barista-tittelista useampana vuotena. Viimeiset 10 vuotta hän on ollut mukana kehittämässä Suomen kahvikulttuuria, ja ollut mukana SCAE:ssa (Speciality Coffee Association of Europe Finnish Chapter ry) National Coordinator:na vieden kahvialaa seuraavalle tasolle. Victoria on järjestänyt ja ollut vastuussa lukuisista Suomen mestaruuskilpailuista sekä toiminut yhteyshenkilönä maailman kahvijärjestöihin. 

Erityisesti gastronomia, käsityö ja eläimet ovat lähellä perustajan Victorian sydäntä, joka näkyy myös vahvasti Kahvi Charlotassa. Kahvi Charlotta toivottaa kiltit ja rauhalliset koirat tervetulleiksi omistajansa mukaan kahvikupposelle.

Kahvi Charlottan upeista taideteoksista vastaa pitkältä Elena Kiannu (http://www.elenael.fi/). Hän on maalannut mm. upean kahviviljelmän Tikkurilan seinälle, lukuisia muita maalauksia Kamppiin sekä tietenkin meidän ihka ihanat kahvipapu etiketit.

 

Asiakkaat ovat Kahvi Charlotassa erityisen tärkeitä. Meillä kaikki tehdään käsityönä alusta alkaen korkealaatuisista raaka-aineista kunniottaen tuotteen alkuperää sekä tuomalla tuotteen taustan lopulliselle kuluttajalle. 

 

Kahvi Charlotta on kahvila, joka erikoistuu alkuperäiskahvien myyntiin. Tuoreus on meille todella tärkeää. Kahvi Charlotta valmistaa joka päivä tuoreita leipiä ja patonkeja asiakkaille. Leivät ja patongit valmistetaan meidän omassa keittiössämme.

Näin turvaamme tuoreuden ja laadun asiakkaillemme. Leivonnaiset ja makeat tulevat meille joka aamu tuoreeltaan meidän omasta leipomosta. 

Kahvi Charlotta - nimen tausta

Missiona on olla mukana luomassa parempaa kahvikulttuuria sekä luoda asiakkaille nautintoa ja elämyksiä kaikille aisteille!

 

Kahvila on saanut nimensä ihanasta Charlotte Russe-kakusta. Charlotte Russe-kakun historia vie kauas Ranskaan.          Charlotte Russen on kehittänyt ranskalainen kokki Marie-Antoine Carême (1784–1833), joka nimesi kakkunsa hänen työnantajansa Englannin kuninkaan George IV ainoan tyttären Prinsessa Charlotte nimen mukaan sekä hänen seuraavan työnantajansa Venäjän Tsaari Alexander I:n mukaan, russe tarkoittaa ranskaksi venäläinen.

 

Erityisesti meille suunniteltu kahvi charlotta-leivos ihastuttaa monia. Pehmeä rommi-tiramisu mousse ja ganache-sydän vie kielen mennessään. Kahvi Charlotta on saanut nimensä tästä ihastuttavasta kakusta.

Mukana tukemassa ja kehittämässä Suomen kahvikulttuuria

Tavoitteennamme on olla vahvasti mukana kehittämässä Suomen kahvikulttuuria. Tukemalla Speciality Coffee Association of Europe Finnish Chapter Ry:tä, lyhempänä SCAE ry, pystymme olemaan mukana kaikissa kahvi alan tapahtumissa ja samalla vaikuttamaan kahvialan kehitykseen. Yhdistys järjestää erilaisia kahvialan kilpailuja, koulutuksia ja muita tapahtumia.

Kahvi Charlotta tukee yhdistystä taloudellisesti sekä kannustaa työntekijöitään osallistumaan vapaaehtoistoimintaan. 

 

 

Arvot ja periaatteet

Kahvin alkuperä ja viljelijöiden asema markkinoilla on meille tärkeä ja haluamme olla mukana tukemassa heidän osaamistaan ja ostamalla vain yhteistyökumppaneilta, jotka auttavat viljelijöitä kehittämään toimintaansa. Haluammekin tuoda asiakkaille mahdollisimman paljon informaatiota tuotteistamme ja niiden ominaisuuksista. 

 

Kahvi Charlotan periaatteisiin ja arvoihin kuuluu olla rehellinen ja aito asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneita kohtaan.

Lisäksi tuemme nuoria työllistymään ja oppimaan työskentelemään kahvila-alalla. Meille Kahvi Charlotassa kaikki ovat kuin yhtä perhettä, jossa viihtyvät työntekijät että asiakkaat. 

 

Tuotteemme valmistetaan mahdollisimman tuoreista ja korkealaatuisista raaka-aineista kunnioittaen käsityönperinnettä. 

 

Kierrätämme mahdollisimman laajalti mm. sekajätteen lisäksi biojätteet, metallijätteet sekä pakkausmateriaalit.

Käytämme ainoastaan 100% ekologisesti tuotettua vesi sähköä.

Työskentely Kahvicharlotassa 
Jäsenyydet 
Sponsorina

Meille on tärkeää luoda uusia työpaikkoja sekä kouluttaa uusia baristoja kahvialalle, tehden tiivistä yhteistyötä Suomen kahviloiden ja paahtimoiden kanssa. Haluamme olla lisäksi mukana yhteiskunnassa mm. auttamalla työllistämään työttömiä työnhakijoita ja nuoria.

 

Kahvi Charlotta arvostaa ja kannustaa henkilökuntaa oppimaan ja kouluttautumaan. Kahvi Charlotta järjestää sisäisiä koulutuksia ja kannustaa henkilökuntaa osallistumaan Suomen kahvimestaruuskilpailuihin. Kahvi Charlotta haluaa olla mukana nuoren elämän kehityksessä ja antaa valmiudet tulevaisuudelle. Jokainen työntekijä on meille tärkeä. Arvostamalla henkilökuntaa ja antamalla heille oikeat avaimet työhön pystymme samalla takaamaan, että asiakkaamme saavat ammattitaitoista ja laadukasta palvelua.

 

Kahvi Charlotassa kunnioitetaan henkilöstön työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Työvuorot pyritään tekemään työntekijöiden toiveiden mukaisesti. Kahvi Charlotan ja työntekijän välinen suhde perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen ja luottamukseen.

 

 

 

SCAE - Speciality Coffee Assocition of Europe Finnish Chapter Ry jäsen vuodesta 2014. Kahvikouluttajamme Charlotte Baltzar toimii yrityksemme edustajana SCAE:n hallituksessa.

 

SCAE - Speciality Coffee Assocition of Europe Finnish Chapter yhdistyksen toimintaa ja Suomen kahvi-alan mestaruus kilpailuja.

 

KAIKKI KAHVISTA

Alkuperäiskahvivalikoimasta löydät toinen toistaan erilaisempia kahveja. Kahvimme ovat tuorepaahdettuja ja ne on valikoitu sopiviksi pohjoismaiseen makuun.

Kahvimme ovat lähtökohtaisesti keskitummapaahtoisia. Osa on vaaleampia ja osa tummempia. Kahvipavut pyrimme ostamaan mahdollisimman suoraan viljelijöiltä, ilman ylimääräisiä välikäsiä. Suurin osa kahveista onkin suoraan ostettu tiloilta. Lisäksi viljelijöille on maksettu jopa 25% enemmän kuin mitä he normaalisti saavat kahvihinnasta. 

SEURAA MEITÄ

PYSY AJANTASALLA

Kahvi vinkkejä, uutisia ja tapahtumia suoraan sähköpostiin

© 2018 KAHVI CHARLOTTA Inc., All Rights Reserved